Vähän paastoa?

On taas aika vähän paastota, monestakin asiasta. Ensimmäisenä kofeiinista ja sokerista 😣. Olen ihan varkain syönyt sokerista melkein joka päivä. Aina jollain tekosyyllä. Kahviakin on mennyt, tekosyillä sekin. Ja kun kofeiinia menee, menee myös kaikenlaisia herkkuja. Oravanpyörä on käynnistynyt.

Kofeiini saa valtaan myös kaikenlaisia pakkomielteitä ja outoja päähänpistoja. Olenkin ihan urakalla saanut toppuutella mielitekojani. Kännyssäkin olen roikkunut ihan liikaa. Aika usein on saanut sitä ladata viime päivinä... 

Tuo asunto, josta mainitsin eilen, on juuttunut myös päähäni. Pakkomielle, ihan selvästi. Ei minulla mitenkään siihen olisi varaa. Joten unohda pää, forget it! Nyt on aika painaa vähän jarrua. Olen toki saanut vähän aikaankin, kirpparille meni vihdoin pieni pussi vaatteita ja pari lautasta, joihin olen kypsynyt tarpeeksi.

Teki eilen mieli katsoa jotain scifiä, kadota muunlaiseen maailmaan hetkeksi. Poimin vain hetken mielijohteesta Rakutanista leffan, joka osui tarpeeksi lähelle. Houkutuspätkässä näkyi tuttuja näyttelijöitä, joten katsotaan...

Snowpiercer kertoi läpi jäätyneen maan kiitävästä junasta. En taaskaan ollut paneutunut juoneen, ja satuin katsomaan muualle alkutekstien aikana, joten käsitin yhden pienen asian väärin, joten jatkoin katsomista, vaikka välillä teki mieli lopettaa. Pari veriräiskintää olisin mieluusti hyppinyt yli, mutta usein nämä ilmaisjutut alkavat oikutella silloin. Liittynee mainoksiin... 

Tästä alunperin ranskalaisesta sarjakuvaromaanista (Le Transperceneige) on tehty näemmä sarjakin, mutta varmaan näytetty vain maksullisilla kanavilla. Näyttelijät leffassa olivat hyviä ja tekivät työnsä hyvin. Sain myös sopivasti kadota johonkin ihan muuhun maailmaan, vaikken avaruuteen päässytkään. 

Lyhyesti kerrottuna, junassa oli etuosassa maksava eliitti ja takaosassa ilmaiseksi elävä roskasakki. Roskasakin pitää tyytymän elämään saastaisessa junan takaosassa, eikä pyrkiä eliitin joukkoon. Piste. Aika ajankohtainen asia. Leffa, kuten useinkin, on kuitenkin hieman erilainen kuin alkuperäinen idea... Mutta enpä jaksa nyt perehtyä siihen enempää, aika ankea aihe ja olo muutenkin huono.

Jätän singaporen joukon kahlaamaan läpi blogiani, ovat taas innokkaasti lukeneet sitä viime yönä, 189 vierailua 🙄. Kuulemma opettelevat näidenkin avulla suomen kieltä, helpompi huijata ilman kirjoitusvirheitä... Pitäisikö tahallaan alkaa puhumaan hoonoo soomee...

Pöh. Katoan mieluummin kauniiseen maailmaan, edes hetkeksi. Yksi kauneimmista ja yhä mieluisimmista videoista, ja Saden ääni on vaan niin ihana:

Carpe diem

Viime yönä unet olivat taas varsin outoja. Olen aina ollut vähän kateellinen ihmisille, jotka näkevät erikoisia unia. Itsellä ne ovat varsin tylsiä, usein toisintoja edellisistä päivistä. Lentouniakaan en nää enää ollenkaan. Lapsuuden kodissani olen varsin usein.

Nyt olin sielläkin. Vaikkakin sen tajusin vasta kun lopulta heräsin. Olin unessa hyvin väsynyt, tajusin nukkuneeni melkein kellon ympäri, mutta yhä väsytti... Oikeastikin olin illalla kömpinyt sänkyyn jo yhdeksän aikaan illalla, väsynyt olin. Unen alusta en enää oikein muista kuin pieniä päähän pujahtavia pilkahduksia... 

Mutta lopussa olin tosiaan nukkumassa jossain sängyn tapaisessa. Sänky oli vain hautausmaalla, tai sen portin lähellä. Muistan ajatelleeni unessa, ettei se nyt kovin kummoista, tai epätavallista ole nukkua hautausmaalla, mukavan hiljaista, eikä edes yöllä pelota.

Viimein kuitenkin äitini tuli siihen ja ryki tyyliin, että eikö olisi aika jo nousta. Herätessä mietin, että niinhän äitini teki... Myöhemmin tuumin, että eipä kuitenkaan niin tehnyt. Jos olin niin väsynyt etten jaksanut herätä ja nukuin hautausmaalla, olinko kuolemanväsynyt? Outo uni...

Väsynyt olen nytkin. Piti aamulla mennä pesemään pyykkiä, illalla olin varannut pyykkituvan kun näytti olevan tyhjää. Aamulla kippasin pyykit pyykkikassiin ja heilautin sen eteiseen odottamaan, ja aloin laittamaan aamupalaa. Harmittelin siinä sitten että tänään näytti olevan kaunein päivä koko viikolla, jos Huutosen Mattia uskoa pitäisi. Jos hakisin pyykit aikaisemmin sisälle ja lähtisin ulos.

Sitten se täräytti aivokoppaan... Miksi? Entä jos... Känny käteen ja tutkimista. HA! No, miks ei! Peruutusta ja uudelleenvalintaa... Takaisin eteiseen, osa pyykeistä kassista ulos ja kassi saunan lattialle odottamaan loppuviikkoa. Äkkiä aamiainen naamaan, ja tutkimaan lisää jääkaappia. Ei löydy sopivaa... Hmm... no, miks ei.

Äkkiä ulos ja pyörän päälle, matkalla kauppaan, onneksi on K-ryhmän OmaEdut, nyt on valmista evästä. Lisää polkemista. Perillä. Kummassa mieluummin, ikkunattomassa pyykkituvassa vai täällä? Arvaat varmaan vastauksen...

Odottavan aika on pitkä

Sataa sataa ropisee... Varsin uinuva tunnelma. Maanantaina tulee isännöitsijä ja joku muu nuuskimaan poltetaanko täällä tupakkia, saati muita päihdyttäviä aineita. Juuri kun olin saanut taas poistomoodin päässäni päälle ja nurkissa on poistoon meneviä juttuja. Kuitenkin tarkastelevat muutenkin paikkoja, seuraava normitarkastus taitaa olla ensi vuoden puolella, jos oikein muistan...

Joten piilotellut ja hinkannut olen paikkoja viime päivät. Ilahduttavasti sitä ovat tehneet muutkin... Mietin kyllä mitä joku on piilottamassa, kun kuuluu naulan naputusta seinään. Onko siellä suurempikin jälki peitettävänä taululla 😆. 

Nyt ei sitten viitsisi tehdä mitään että paikat pysyvät siistinä. Olisin halunnut tehdä jotain uunissa, mutta olenpa nyt sotkematta, kuitenkin pöläytän jonkun jauhopussin lattialle... Tai kaadan öljyä matolle. Hyvä juttu tässä on, että sain parvekkeen vihdoin siivottua! Sieltä kuitenkin etsivät tuhkakuppeja tms. 

Tarkastuksia on tehty aiemminkin, piti piilottaa ihan oikea vanha ravintolan tuhka-astia. Käytin sitä lähinnä kuihtuneiden kukkien roskiksena, mutta myös käytettyjä tulitikkuja siellä oli. Tosin vain kynttilöitä sytyttelin...

Suunnittelin karkaavani heti aamusta jonnekin ja olen tarkoituksella pihistellyt menoissa, kävisin yhdessä hienommassa kahvilassa. On luvannut sadetta, joten jos ihan bussilla menisin ja laittaisin päälle sitä parempaa seppälää.

Mutta sitten tutkailin kuinka paljon on mennyt jo rahaa tässä kuussa. Plääh. Metsään ajattelin sitten karkaavani, mutta lupaa, ainakin vielä, aamuksi sadetta. Tai ainakin sumua. Sumu ei haittaisi, mutta jos sataa... Ei ole vielä sitä sadeasua ja kertakäyttökauhtanan kanssa polkeminen on yhtä tyhjän kanssa, jalat kastuvat kuitenkin.

Pitänee odotella vielä noin 40 tuntia ennen kuin asiasta päättää. On kyllä ihan sunnuntaiolo... Jäänpä haaveilemaan ja tunnelmoimaan. Yksi ehdottomasti lempikappaleistani, voi haikeus 🧡

Merkitseviä sanoja

Olen aina pitänyt Sadesta, taisin olla ainoa kaveripiirissäni silloin. En hirveästi kuunnellut sanoja, vain ne sanat joita hoettiin, jäi mieleen. Rytmi oli tärkein. Sadella ääni oli se joka eniten viehätti, pehmeä ja matala. Ei kimakka kuten useimmilla siihen aikaan, naisilla että miehillä. 

Vasta viime vuosina olen alkanut kiinnittämään huomiota yleensäkin laulujen sanoihin. Poppipaukutuksissahan harvoin mitään sanomaa on, mutta poikkeuksiakin näemmä löytyy. Muun tyylisessä musiikissa nyt enemmän, tietysti.

Tämä kappale kolahti, ja sai aikaan vähän potkua usein laahaavalle mielentilalle. Muutama tuleva asia vähän ahdistaa. Perskule, miehän en anna periksi...! 

Sataa sataa ropisee

Tuleekohan tällä viikolla käytyä ulkona kuin pikku piipahduksia? Näyttää satavan joka päivä. Ennustuksen vaihtuvat joka päivä. Perjantaina pitäisi jo päästä suuremmille ostoksille. Proteiinipuoli on aika köyhää nyt. Huomaan unelmoivani lähes joka tunti syömisestä, tai ainakin suunnittelen mitä seuraavaksi söisin.

Lähimetsässä olin aikonut käyväni piipahtamassa. Ihan vain hengittämässä puhtaampaa ilmaa. Mutta vaikken sokerista ole, ajatus pelkkä kertakäyttösadetakki yllä pyöräilellessä ei houkuttele kun tuuli on aika reipas. Pitäisi se sadeasu saada hankittua.

Maanantaina sain ommeltua muutaman jutun. Kesällä minulla on välillä käynyt päällä yksi vanha pitkä hame. Sellainen oikein leveä. Ei kuitenkaan tarpeeksi leveä, jos haluaa sohvalla jalat ristissä istua. Joten otin ja halkaisin hameen ja tein siitä hamehousut. Vähän liian lyhyet ovat, mutta eiköhän sitten kesällä ole sopivat. 

Vanhoista resusista kotihousuista leikkasin lahkeet pois ja ompelin shortseiksi. Tai leikkasin ne jo viime vuoden kesällä, mutta nyt siistin reunat ja ompelin. Tänä kesänä ei tarvinnut kotonakaan shortseja. Ihmisten ilmoille en lähde koipiani näyttämään, ovat sen verran rumat.

Paljoa en ole muuta tällä viikolla saanut oikein aikaan. Vähän sitä ja tätä, normiarkipuuhia. Ei mitään joka edistäisi elämää kummemmin. Kello näyttää neljää, joten voin alkaa valmistamaan ruokaa. Taas on nälkä, ja kova onkin.

Vähän sitä sokerihuurretta:

Joko aika on?

Olen koko kesän ollut vähän luovuttaja-mielellä. Ehkä on minun tyytymäni asumaan sitten tässä. Elämään tätä elämääni, jossa en viihdy. Kesä olikin helpompi kun kaikki örveltäjät olivat paljon jossain muualla örveltämässä. Melkein viihdyin sisälläkin. Ja kun ei ollut niitä kamalia viimevuosien tappohelteitä...

Nyt kuitenkin routa on ajamassa pors örveltäjät takaisin koteihinsa, joten se rauha ja harmonisuus on taas tiessään. Toissa yön nukuin taas pitkästä aikaa sohvalla... Onneksi öisin on jo pimeää, joten liika valoisuus ei vaivaa olkkarissakaan nyt. Viritin kyllä kesällä, tai keväällä, tummat verhot myös sinne. Onneksi on kaksi verhokiskoa...

Sopivasti olkkarin viereinen naapurikin oli jossain, joten sain nukuttua suht hyvin. Tämä naapuri ei melua, mutta on ahkera hommaamaan kaikkea ja kopse käy joskus jo viiden aikaan aamulla... Sohva on vain levitettynä alkanut natisemaan enemmän. Kuulin sen korvatulppienkin läpi yöllä kun vaihdoin asentoa. Hmph!

Tein tänään pitkän pyöräreissun metsästäessäni musiikkia. Noita aikaisempia postauksia lukiessa innostuin taas musiikista. Radiosta tuntuu tulevan enimmäkseen samoja kipaleita, jotka eivät niin innosta. Meillä on nykyään joissakin kirjastoissa uusi tapa, että palautuksia ei laiteta suljettuihin laatikoihin, vaan jätetään vapaasti muiden uudestaan lainattavaksi. Omaa vuoroa odotellessa huomasin edellä olevan palauttavan CD-levyjä. 

No, mutta hei, näinhän minä pääsen kuuntelemaan ihan mitä haluankin! Ihan olen unohtanut musiikin  lainaus mahdollisuuden! Tänä aamuna tutkin sitten mistä löytyisi mitäkin musiikkia ja sain hyvän syyn lähteä polkemaan. Kolme kirjastoa kävin läpi ja kilometrejä tuli 30. Huh huh, huomenna voikin sitten lepuuttaa kroppaa, ja korvia. 

Paluumatkalla poikkesin torille. Pitäähän se nyt edes kerran kesässä saada grillimakkaraa. Otin vielä kahvin ja munkinkin kun alennuksilla möivät. 

Niin hyvällä päällä ja mellevänä poljin sitten kotia kohti. Ilo lässähti äkkiä kun talon örvelöporukka oli pihalla ja ihan yksi alkoi aukomaan päätä jostain, johon en mitenkään liittynyt. Kävelin vain rauhallisesti ohi ja leikin kuuromykkää 😶.

Taitaa olla taas aika alkaa vähentämään tavaraa pitkän tauon jälkeen ja suunnittelemaan muuttoa muualle. 

Pyöräily 💖

Oi, että olikin mukava taas mennä viilettää! Kävin pitkän reissun. Taisin viimeksi tehdä tuon lenkin ennen lunta. Kilometrejä tuli kivasti, n. 26. Puolessa välissä kävin keittolounaalla kevätpäiväntasauksen kunniaksi. Ostin samalla lempileipääni ja kahvin kun olivat tarjouksessa. Naapurista ostin nappikuulokkeet, sellaiset nauhalliset. 

Olipa kuulokevalikoima suurentunut! Piti oikein ajatuksella tutkia pikkuruisia tekstejä, että osasi ostaa oikeat. Noita vanhoja malleja ei ole enää paljoa tarjolla. Kotona sitten kokeilin ja pärskähti muutama ärränpää, ääni tuli kuin jostain peltitölkistä! 

Jostain aivojen sopukoista yritti tulla jotain deja vu -muistoa... tämä on koettu ennenkin. Mikäs juttu tämä olikaan... pinnistä muisti, pinnistä 😣!

Ah, syynä oli kun nämä ovat mikilliset. Joku mp3-soittimen liitinjuttusysteemiongelmapongelma... Eli, eikun teippaamaan johdosta mikkipainike pohjaan ja avot, musiikki raikaa kuin ennenkin. Oijoi, Mando diao vyöryi suoraan korviin, ja kovalla, kuten se pitääkin aina kuunnella. Tavallisesti en tällaisesta musiikista niin välitä, mutta miehen äänestä pidän. Ja rytmi, se iskee heti lantioon ja peppu alkaa viuhtoa ees taas 🎶.

Nuoruudestani en oikeastaan kaipaa muuta kuin discoissa ja yökerhoissa vietettyä aikaa, kun pääsisi taas tanssimaan... koko ilta, ja tauotta, juominen ei kiinnostanut tippaakaan kun musiikki oli sopivaa.

Pieni postaus?

Olen näemmä edistynyt tuijottamisen välttelyssä, tai ainakin sen välttelyn yrittämisessä, kun ei huvittanut enää katsoa telkkua. Usein illallisen jälkeen jään tuijottamaan sitä. 

Olen myös opetellut syömään illallisen ruokapöydän ääressä. Ehkä syy on myös siinä, että pakasteesta poimitut ruoka-ainekset ovat yleensä irrallisia, ja siten vaikeampia syödä, jos lautanen on sylissä. Pöydän ääressä tulee myös syötyä ihan haarukan ja veitsen kanssa 😏. 

Liian usein sitä vain lappaa ruokaa haarukalla ja lusikalla suuhun. Kuitenkin vain päiväsaikaan tulee syötyä ilman telkun seuraa. Tänään seurana oli mtv3:sen (?) turkkilainen saippuaooppera Daydreamer. Siitä oli hyvä siirtyä syömisen jälkeen ruokaa sulattelemaan Areenaan italilalaisen Imma Tatarannin seuraan. 

Hauskasti tarttuu tuo temperamentti ja käsien heiluttaminen. Ranskalaisia sarjoja katsoessa myös alkaa helposti matkimaan puhetyyliä ja muutenkin ilmeikästä elehdintää. Paljon on nyt erimaalaisia sarjoja tarjolla. Saksalaisia, uusia jaksoja, nyt kaipaan, kaikki on nähty, mitä areenasta löytyy.

Muunlaistakin edistystä olen saanut aikaan, mutta niistä ehkä myöhemmin enemmän. Olen ulkona yrittänyt olla lähes joka päivä ja mp3-soittimesta haen välillä potkua raajojen heilutteluun sisällä. Tämä kappale tuntui niin sopivalta, että jätän sen tähän. Sanat varsinkin tuntuivat puhuttelevan nyt sopivasti.

Only way up

 

Pakkasta

Ulkona on ihanasti paljon pakkasta ja aurinkoakin on näkynyt. Ilmassa on niin paljon savua tms, ettei ulkona oikein viihdy. Kävin aamulla pikaisesti lähitienoon kaupassa, alkaa ruokavarastot huveta. 

Olisihan pakkasessa kaikenlaista ruokaa, mutta paljoa ei huvita käryytellä mitään, kun ilmanvaihto on  pienimmillään, ja sekin ilma mitä ilmareiästä tulee, on savun kyllästämää. 

Yksi lähellä olevasta omakotitalosta polttaa varmaan mitä vain kämpästä löytyy, haisee sen verran kitkerältä välillä. Astmakeuhkot tykkää... Maanantaina pitäisi pakkaset helpottaa, voisi jo polkaista lähiprismaan. 

Kävin alkuviikosta lähikaupassa pyörällä ja oli keuhkot loppua, sydän irrota ja naama jäätyä irviasentoon. Tullessa oli helpompaa, oliko lienee vastatuuli mennessä. Tykkään ihan älyttömästi kovista pakkasista, mutta tähän ympäristöön on tullut paljon omakotitaloja ja tietenkin kaikissa on jonkinlainen tulipesä. Pakkohan se on nykyään olla kun sähkön hinta heittelee niin paljon.

Olen kovasti puuhaillut sisällä sitten. Lähes joka aamu olen kuitenkin käynyt jonkinlaisen lenkin. Tänä aamuna jäi lyhyeksi, kun tunsin että on liian vähän vaatetta. Vaatteitahan voi lisätä paljonkin, mutta kaupassa ei jaksa kovin paksulla toppa-asulla lyllertää, hikihän siinä tulee. Hikisenä pakkaseen -ajatus taas ei kiehdo. 

Olin suunnitellut tänään kirjasto-kauppa -reissua, mutta ajatus toppalyllerryksestä ei kiehtonut. Vatsakin on taas oikukkaalla tuulella. Voi olla, ettei ehdi kaikkia vaatteita riisua kun eiliset ruoat haluavat jo haukkaamaan happea... Freedom!

Olen tänä vuonna (khih) ollut kiitettävästi erossa kahvista ja makeista. Mieli on ollut varsin tasainen. Vähän liiankin. Huokaisuttaa usein. Olen kuitenkin pyykkäillyt paljon ja tuonut vaatteet sisälle tuomaan lisäkosteutta, turkasen kuiva ilma, tuntuu että nenä kuivuu kasaan. 

Tiistaina kannoin pakastelaatikot parvekkeen lattialle (muovipussien päälle) ja rapsutin pakkasesta ylimääräiset kinokset pois. Kivasti laatikot suhahtivat nätisti paikoilleen kun seinät olivat kuivat. Samalla tutkailin mitä löytyy ja mitä voisi kokkailla seuraavat päivät. Paljon kätevämpää kuin sulatus kesällä...

Ehkä tässä alkaa mieli piristyä kun pääsee taas vähän enemmän vauhtiin. Mitään pölyävää puuhaa yms. ei voi nyt tehdä kun ikkunoita tai parvekeovea ei voi pitää kauaa auki kun kukat paleltuu. Verhojen taakse piilotettuna eivät kovin kauaa tarkene. 

Pitäisi saada potkittua itsensä ulos ja etsiä sellainen suunta jossa voisi vapaasti hengittää. Liikuntaa kaipaan. Ja jotain muuta katseltavaa kun oma naamataulu ja kämppä.

Lopuksi video joka aiheuttaa nykimistä kaikissa raajoissa, ei pysy tämä ämmä paikoillaan mitenkää 💞:

Ay, ay, ay, chica chica, baila baila!

Paleleeko, väsyttääkö? Nuppi kaakkoon ja heilumaan. Heiluta, huojuta, varvistele ja ravistele. Hypi ja anna virran viedä, nyt tyttö tanssitaan!

Kaunis, sinnikäs korvamato

 

Rannuntaisuportti

Eilen tapasin yllättäen ystävän, jonka piti tavata aikaisemmin viikolla. Mukana oli myös ihminen, jonka tunsin myös vuosien takaa. Tapaaminen oli ihan mukava, mutta jäi vähän sellainen yksinäinen olo.

Kaikilla tuntuu olevan kaikkea kivaa tiedossa loppu vuodelle, ja muutenkin elämälle. Oma tuntuu kulkevan sitä samaa kapeaa tylsää tietä, ei mihinkään. Vaikka kuinka yrittää, ei mitään saa aikaan, tai mikään ei johda minnekään.

Nukuin vähän huonosti, mutta olin jo illalla päättänyt, että menen tänään taas metsään, kun lupasi poutaakin, ensi viikolla taitaa sataa lähes joka päivä. Nyt olin metsässä jo ennen yhdeksää. 

Paikalle on yli 10 km, joten huono puoli on, että olen jo hiukan väsynyt perille päästyä. Olen ottanut siksi tavaksi, että ensiksi juonkin kupposen teetä. Siinä mieli rauhoittuu ja tulee onnekas olo kun saa olla juuri nyt ja siinä.

Metsä oli ihanan hiljainen. Oli myös aika viileää, vain vähän yli 10 astetta. Metsä oli märkä, joten ensiksi poimin puolukoita poimurilla. Mustikoita oli vain vielä niinkin paljon, että litran purkin täytyttyä puolukoilla, siirryin poimimaan mustikoita. Ne vain olivat jo niin kypsiä, että hajosivat helposti, joten piti poimia ne käsin. Siinä tuli ilmeisesti ähistyä niin, että naaman ympärillä alkoi pyörimään kaikenlaisia nälkäisiä öttiäisiä.

Söin sitten itsekin yhden eväsleivän, mutta sitten metsään alkoi valumaan kaksi, ja nelijalkaisia, kulkijoita. Päätin lopettaa kun kohta tulisi maastopyöräilijätkin varmaan. Polulle on nyt märemmällä ilmalla ilmestynyt leveiden renkaiden jälkiä. 

Puhdistelin marjat osaksi metsässä, olin ottanut mukaan pienen sihdin. Etsin sitten vähän tuulisemman kohdan ja söin viimeisen eväsleivän, mäkäräisen yrittäessä nauttia sormistani. Hiekkatielle päästyäni pyörähurjistelijoita oli sitten jo enemmän. Enpä enää mene metsään viikonloppuna...

Tulin vähän pitempää reittiä takaisin ja kilometrejä kertyi lähes 28. Ei vain huvittanut tulla lyhempää  reittiä takaisin... En jaksanut käydä kaupassa, vaikka olin niin suunnitellut. Onneksi oli jääkaapissa valmista pinaattikeittoa ja paistettua jauhelihaa. Samaan kippoon vain ja mikroon, saa luvan kelvata. Sen jälkeen olenkin tuijotellut telkkua. Pitäisi vielä jotain iltapalaa, mutta tekee mieli jo kaatua, todella väsyneenä, sänkyyn. 

Sängystä puheen ollen, vihdoin sain kaivettua esiin Ikean mainoksen laulajan. Outoa, olen luullut sen laulavan jonkun muun, tummaihoisemman. Video on erilainen... kai se on nykyaikainen. Minä vanhanaikainen. Hyvää yötä ja kauniita unia!

Pätkittäinen korvamato

Olen nukkunut koko viikon vähän huonosti. Ollut liian väsynyt levolliseen uneen. Pyörinyt ja hyörinyt, varsinkin aamuyöstä, petauspatjakin yrittää taas karata...

Aamuyöstä näin painajaisia. Ne koostuivat eilisistä elokuvista, mainoksista ja päivän ajatuksista. Kuka lie harsi niistä, ja syvimmistä peloista, sellaisen ahdistuksen, että meni hetki ennen kuin halusin nukahtaa uudelleen. Tein unen lopussa asioita, joita en mitenkään voisi, enkä haluaisi tehdä oikeasti.

Viimein olin tyyntynyt ja vaipunut uudelleen uneen. Heräsin useasti, mutta nukahdin uudelleen. Viimein herätessä pulpahti mieleen pätkittäin sanoja: on aika... herätä... nousta... lähteä.... Tuntui, että se on joku värssy, runo. Löysinhän sen viimein, haikea ja kaunis kappale 😔:

Juutuin kuuntelemaan muistojen havinaa...

 

sinä olet sinä
 
vaikka vuodet sua hyväilee

kuin vesi rantakallioita

viimeistellen veistontansa

minä olen minä

joka peilikuvaa katsomatta

olen kiinni juossut väärää miestä

en ymmärtänyt pysähtyä

tämä riittää

en osaa kurottaa mä enempää

tämä riittää

me näin kyllä pärjätään

tämä riittää

en osaa kurottaa mä enempää

tämä riittää

me näin kyllä pärjätään

tämä riittää

Juhannus tulee, oletko valmis

Viikko vierähtänyt. Huomasin maanantaina, että juhannus on seuraavalla viikolla... Nämä juhlapyhät hyppäävät nykyään ihan puskista. Nyt ehtii hieman valmistella. Tuli kuitenkin kiire juhannussiivousta aloittelemaan. 

Mattojen pesua olen suunnitellut jo toukokuulta, ei vain ole kone käynnistynyt mitenkään. Onneksi on varastossa muutama puhdas matto. Laitan ne kesäksi ja pesen vain muutaman pienen, jo käytössä olevan, lisäksi. 

Olen luopunut kaikista isoista matoista, niiden peseminen on niin vaivailloista nykyisessä pesutuvassa. Onneksi viime vuonna siirryimme pesutuvan varaukseen sovelluksella, joten ovi on aina lukittuna. Se helpottaa jos joutuu pesemään maton lattialla. Ennen sai viljellä aika vihaisia katseita, jos joku tuli ihan huvikseen tupaan norkoilemaan; astuppa matolle niin vetäisen harjalla silmille! 

Yksikin tuli siihen viereen nojaileen ja muuten vain porisemaan, halusi tuijotella toisen työntekoa. Ennen ei ollut edes tervehtinyt. Hyvin lyhytsanainen olin ja hieman holtiton sitten vesiletkun kanssa, niin lähti. Oli siis epämiellyttävä tyyppi muutenkin. 

Pesin nyt siis pikaisesti pari mattoa ja sain luututtua jo makkarin lattian. Ensi viikolla vuorossa pari-kolme muuta pienempää, ja yksi jo puhdas varastosta olkkariin. Likaisia voi sitten ajan kanssa pestä hellepäivinä. Pitää olla tarkka noiden sadepäivien kanssa. Joudun osaksi kuivattamaan parvekkeella, joten poutapäivää nyt ainakin, kiitos.

Perjantaina lähdin pyöräilemään vaikka kolmastoistapäivä olikin. Alku meni ihan ilman suurempia kommelluksia, mutta takaisin palatessa alkoi sitten päivän huono-onnisuus kutitella kantapäitä. Olin jo kääntymässä takaisinpäin, mutta kun siellä olin, päätin käydä yhdessä kirjastossa, kun se Pyöläkir!-haastekin on asetettu. 

No, eipä se ollutkaan auki! Monet ovat heinäkuun kiinni, mutta tämä oli nyt jo. Olin toivonut pääseväni edes vessaan... No, jonkun matkan päässä on kauppa, käyn siellä. HA! Siellä oli suuri remontti meneillään ja vessoja ei ollenkaan. Kiva, lähin vessa onkin sitten lähes kymmenen kilometrin päässä. Onneksi oli hiukan jano, liikaa vaatetta ja tuskanhiki päällä, joten perille päästyä hätä ei ollutkaan enää niin suuri 😂.

Mutta enpä sinne perille päässyt sitten  muutenkaan kivuttomasti. Kaksi isoa tietyömaata oli matkan varrella ja kiertoteitä riitti. Pitänee kurkkia kaupungin tietyömaakarttaa ennen kuin seuraavaksi matkalle lähtee. 

Matkaa ei tullut kuin noin 30km, mutta nyt vauhti oli erilainen kuin metsäreiteillä. Siellä kulku on sellaista hissukseen polkemista, hyttysetkin pysyy melkein perässä. Se on jännä tuo vauhti-imu mikä tempaisee mukaansa, varsinkin ruuhka-aikoina. Vaikea polkea hitaasti, jos kaikki muut menee nopeaa, se jotenkin tarttuu...

Nopeaa ovat myös pikkukasvieni juuret kasvaneet. Vasemman puoleisen kinskin juuria oli vain pari per oksa, ja nyt kuukausi myöhemmin oli ruukku täynnä. Oikean puoleinen juoru taas on ollut pitempään muovirasiassa, sen juurienteko on aina ollut hurjaa. Laitoin sen toisen, vanhemman, juoru-lajin kanssa samaan ruukkuun, niin melkein hävitti toisen valtaamalla koko ruukun! Tuli kiire pelastaa poloinen tältä valloittajalta. Hyvin molemmat juorupistokkaat tekivät juuria ja nyt on taas kolme uutta ruukkua hoidettavana. Eihän minulla ole kasveja kuin... no, onneksi alle 20 kpl vielä. Puuh 😫.

Lopuksi jätän tähän ihanan kipaleen joka tarttui korvaani ja mieleeni tämän päivän Muistojen bulevardista. Mielelläni tätä kuuntelisin jossain muutaman hedelmäpuun varjostamassa vanhassa puutarhassa, illan hämyssä, viinilasi kädessä... 

Jos hetkeksi istahtaisin kuuntelemaan, huonosti olen nukkunut viimeiset yöt, aivot sakkaa...

Hetkellisiä kuoppia rauhallisuuden polulla

Vatsa elämöi yhä mielensä mukaan ja elämä matelee tylsiä teitään eteenpäin, päivät kulkee ja kuluttaa elämän päiviä. Jotain olen saanut aikaan, mutta toisaalta en paljon mitään. 

Nettipaastoakin olen pitänyt. Paksumman takin olen saanut pestyä, talvinutut myös, kengätkin putsasin. Kesäastiat on nyt lähimpänä, pinnoilla kesätekstiilit.

Minua ei haittaa viileät päivät, eikä puuskaiset tuulet. Kun vain saisin tuon laiskansuonen kuihdutettua ja intomoottorini käyntiin. Mikään ei tunnu miltään ja mistään ei saa oikein mitään tunnetta. 

Väsyttää ja tylsyttää tämä jatkuva vaivaisuus. Tavallisesti vain vähän vaivaava makeanhimo on myös vallannut mieleni. Makealla on tullut palkittua ja lohduteltua matalaa mieltä.

Ilonpilkahduksia on tullut toki välillä. Olen saanut potkittua välillä itseni ulos pienelle kävelylle, iltapäivällä! Tykkään ulkoilla eniten aamun tunteina, mutta nyt aamuisin on keho ollut eri mieltä. Pelkkä sisällä olo on taas alkanut raivostuttamaan. 

Yhden pitkän pyörälenkin kävin myös, yli 30 km, tällä viikolla. Yhteensä niitä tällä viikolla on kertynyt 53. Enpä ole tainnut koko aikaa sisällä olla, vaikka siltä minusta tuntuu...

Eilen ja perjantaina myös yllätin itseni. Olin ostanut pari pientä lonkeroa, jos perjantai-iltana tyhjentäisin mieleni hetkeksi. CTRL+ALT+DEL -pohjaan, jos pieni buuttaus auttaisi. 

Illalla mieleni oli kuitenkin aika hyvä, olin täydentänyt illalliseni Magnum-jäätelöllä (tarjouksessa, nam). No, jos lauantaina. Muistin kuitenkin lonkerot vasta nukkumaan mennessä. Heh, ajattelin, eipä minulla ainakaan alkoholiongelmaa ole 😊. 

Piilotin tölkit paremmin jääkaappiin odottamaan ensi viikonloppua. Minua kun viikolla voi persottaa maku, enemmän kuin alkoholi. Tykkään limsoista, mutta harvoin ostan kun ryystän pullon hetkessä pohjaan saakka. Enpä edes muista milloin olisin viimeksi limsaa ostanut! Käytän joka viikonloppu Sodastreamia jonkun mehun kanssa, tulee todella hyvää ja vähemmän sokeria.

Taas tuli paljon tekstiä, vaikka piti vain pudottaa Edu Kettusta tähän muutaman sanan lisäksi. Päätin päivällä hieman siistiä ja samalla kuunnella radiota, vaihteeksi kuulokkella. Alla oleva kappale sai melkein polvilleen heti alkusoinneillaan. 

Putosin jonnekin kolmenkymmenen vuoden takaisuuteen, aikaan jolloin kuuntelin suomalaista musiikkia enemmän, Pekka Ruuskaa, Anna Hanskia... Kotoisuus ja iloisuus välkehti mielessä kuin valonsäteet seinällä. 

Laitan tähän videon ilman liikkuvia kuvia. Tässä liikkuvampi video. En voi sitä useampaa kertaa katsella, siitä tuli mieleen isä ja katkeruus omasta saamattomuudestani. Tunnepuolella poksahti tulppa paikoiltaan ja tunteet vyöryivät hallitsemattomasti ulos. 

Paremmin pystyy keskittymään loistavaan kappaleeseen ilman kuvia. Tämä on niitä harvoja kappaleita, jotka imaisevat minut mukaan ja muu maailma poistuu ympäriltä. 

Sä sanoit ettet piittaa 

ja taivas paina mitään

olet vahva omillasi

 

eikä kukaan oikein tajuu,

tyhjyyden päältä

valon, jonka jätät palamaan, 

kun poistut matkoillesi 

 

sä et osaa pyytää mitään, 

mutta osaat ottaa sen 

mikä ruokkii totuutesi 

yksinkertaisen 

  

ettei mikään ole oikeastaan sitä miltä näyttää 

vain tuulen helinöitä ja huuruisia öitä 

jotka vietät vahtien 

salaisuuksiesi tulta 

jonka liekit liehuu kirkkaina 

vasten avaruutta 

ja sun yksinäisyytes on kuin kaivo aavikolla 

sen äärellä oot ehjä, eikä taivas paina mitään 

  

sä näytit mulle sielus kerran, 

epähuomiossa 

kun löysit kaukoputkestasi 

Jupiterin kuut 

sä olit hetken läsnä, 

ilmalukon kynnyksellä 

vasten planeettasi autioita, 

tuulisia öitä 

jotka vietät vahtien 

salaisuuksiesi tulta 

 

ja sun yksinäisyytes on kuin kaivo aavikolla 

sen äärellä oot ehjä, eikä taivas paina mitään 

 

mun maailmassa, 

maailmanlopun jälkeen 

kivet kasvaa kaupungeiksi taas 

ja aika armahtaa 

 

mutta sinä olet toista maata, 

sulle aika on 

vain valon vaihteluita 

ja päiviä ja öitä 

jotka vietät vahtien 

salaisuuksiesi tulta 

jonka liekit liehuu kirkkaina vasten avaruutta 

ja sun yksinäisyytes on kuin kaivo aavikolla 

sen äärellä oot ehjä, eikä taivas paina mitään 

 

sun yksinäisyytes on kuin kaivo aavikolla 

sen äärellä oot ehjä, eikä taivas paina mitään

Koti-ikävää...

 

Vähän musiikkia sunnuntain ratoksi

On ollut vähän huonoja päiviä. Ehkä niistä kirjoitan joskus. 

Tämä alla oleva biisi vei ihan jalat alta, niin kaunis ja kauniit sanat. Harvinaista pyytteettömyyttä 💗. Itkemättä olen ollut viikon, mutta nyt puron tukkeet taas hajosivat... 

Laulajan, Ani, ulkonäkö yllätti, tavallisesti tummaihoisilla on matalampi ja voimakkaampi ääni. On niin ihana kuunnella ääntä, joka vain soljuu ulos, kuin kyyneleet poskillain...

Olen ns. tarkan markan tyttö, enkä enää lähtisi kuuntelemaan laulajaa, joka ei miellytä ääneltään. Ilmaiseksikaan, jos ei mitenkään miellytä. Ihanaa olisikin päästä kuuntelmaan ihmistä, joka laulaa taivaallisesti livenäkin, ilman tekniikkaa apunaan.