Olisipa jo perjantai...

Heti alkuu iloitseva huudahdus; on se mukavaa kun lukijoita riittää öisinkin!
Virn 😏.

Tänään voi olla hieman sarkastinen sävy kirjoituksissa. On väsy ja vähän itkuinenkin olo. Kävin eilen viemässä hautausmaalle kanervia. Poikkesin tulomatkalla pienellä lounaalla ja tulin takaisin metsäreittiä pitkin. Oi, että oli ihana ilma! 

Hiljalleen poljin ja välillä kävin napsimassa viimeisiä puolukoita metsän puolelta. Ovat jo todella kirpakoita! Oli vain lenkkarit jalassa, joten kovin syvälle en tohtinut metsään mennä. Käärmeiden takia ja koska metsä oli märkä. Metsä oli ääniä täynnä. Ihanaa! Kesällä oli aika hiljaista... 

Olin ostanut vähän evästä loppumatkaksikin kun tekoinenäly oli sanonut, että liikkumisen jälkeinen ainainen väsy ja kipuisuus johtuu luultavasti nestehukasta ja hiilihydraattien puutteesta. Proteiiniahan olen matkoillani tuputtanut sisuksiini. 

No, ei auttanut. Nukuin ehkä vähän paremmin, mutta ihan yhtä väsynyt olen tänään ollut. Ja itkuinenkin, kun luulin saaneeni järkeenkäyvän syyn oireiluuni. Vessassakin jouduin yöllä juoksemaan useammin. Voihan 💩. 

Minun pitänee siirtää nuo metsäreissut perjantaihin, kun aina seuraava päivä menee toipumiseen. Katselin ja haikailin taas kunpa pääsisin asumaan lähemmäs tuota metsää... Onhan tässä joku pusikko täälläkin, mutta niissä on myös epämääräisiä pressumajoja, joten kovin virkistävää ja rentouttavaa siellä ei ole kuljeskella... Tekisi mieli käyttää v-sanaa, mutta jätän pois, kun en sitä muutenkaan viljele. Ja se sentään on aika vähän oireillut viime aikoina. 

muu maailma katoaa metsään päästessä...