Haluan käydä haudoilla yksin ja ilman kansanvaellusta, joten en jättänyt sitä huomiseen. Olin aikaisin liikkeellä, että tullessa ei ollut ketään elävää liikkeellä. Muutenkin vain kolme ihmistä kävi pikaisesti piipahtamassa. En vienyt kukkia, koska öisin on vielä pakkasta paikoin. Olipa tuolla matkan varrella pari lumikasaakin, aurauskasoja hiekan alla.
Olisin halunnut purkaa mieltäni, mutta olinkin rauhallisella mielen ja vähän tomerakin. Hain yhteiskäyttötiloista ison kuokan ja käänsin mullat muutaman haudan kohdalta. Omaisteni siis, ei tuntemattomien.
Hautausmaan lähellä on suota, joten verenimijöitä siellä kesällä riittää. Silloin on tuskaista yrittää istuttaa kukkia. Joten aloittelin hommaa vähän nyt jo, helpompi on kukalle kuoppaa myöhemmin kaapia kun multa on jo "kuohkeutettu".
Mahdoin olla näky 😄. Olin laittanut parempaa Seppälää päälle, kun olen kyllästynyt kulkemaan aina urheilutamineissa. Joku olisi äkkiä voinut luulla, että yritän kaivaa äidinkaipuussani äitiäni ylös haudasta! Tai pihinä ihmisenä kaivan hautani itse! Voi kun alkoi tekemään mieli omaa pihaa 😩.
Jätin yhden hautakynttilän äitini haudalle. Toisen laitoin kivetykselle, johon voi jättää, jos muistettava on haudattu jonnekin muualle. Tuli mieleen, että joskushan voisin viedä kynttilän lähempänäkin olevalle hautausmaalle. Sinne ei taida olla matkaa kuin pari kilometriä. Oudolta saattaisi vain tuntua... Onkohan sille hautausmaalle yhtään tuntemaani edes haudattu.
Kävin sitten ruokakaupassa syömässä, jälkiruoaksi otin viinerin. Kun ei ollut mitään kiirettä takaisin, ajelin metsään. Vain yksi ihminen sielläkin tuli vastaan, ja aika alussa matkaa. Harmaata täällä vielä enimmäkseen on, mutta leskenlehdet olivat jo ylös mullasta kivunneet!
Nyt kun yritän muistella, en muista, että haudoilla olisi ollut kukkia. Useinhan ihmiset tuovat orvokkeja aika aikaisin sinne. Itse en henno poloisia kylmään maahan vielä istutella 😢.
Tuo metsäreitti on vanha ja se ulottuu niin pitkälle, että ympäriltä ei kuulunut kuin mieletön lintujen konsertti. Viimeksi tiellä oli vielä jäisiä kohtia, joten pyörää piti talutella. Taluttelin nyt myös, koska silloin ehdin ihastella enemmän. Loikkipa tielle yksi sorkkakoipinenkin, taisi olla metsäkauris.
Mikä rauha siellä olikaan! Olisin niin valmis muuttamaan maalle! Tai ainakin ns. haja-asutusalueelle. Mutta ei näillä tuloilla... En nyt polkenut koko reittiä, vaan poikkesin pois jo puolessa välissä.
Menin entiseen vanhaan kirjastooni lukemaan hieman lehtiä, samalla saisin miettiä pitääkö käydä prismassa vai riittääkö matkan varrella oleva s-market. Illalla vilkaisin matkamittaria, melkein 30km. Ei paha, ei paha. Enkä ollut niin väsynyt kuin luulin, kuntoni on siis noussut tai hkh on alkanut tehota paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä jälki käynnistäsi 💭