Päin honkia

Et arvaa missä olin tänään? Et varmasti. En ainakaan metsässä... No, juu siellä taas. Eilen tuntui, että pitäisi käydä välillä ihmisten ilmoilla, sosiaalisoitumassa. Tuumasin, että jos kävisin parissa kaupassa etsimässä uutta otsapantaa, nykyinen on aika kulahtanut. Välillä tuulee vielä niin, että korvat tarvitsevat suojaa. Jos halvassa kahvilassa kävisin myös.

Tänä aamuna tuumasin, että jos menisinkin kaupan kahvilaan lämminruokatiskin kautta. Tai jos menisin toiselle puolelle kaupunkia ja ottaisin ihan lounaan siellä kaupassa. Ja sitten lempimetsäni läpi lähemmäs prismaan. Ostettavaa on niin paljon. 

Päästessäni aamulla kauppaan, ei ollut oikein nälkä ja vatsakin oli sitä mieltä että vessaan kiitos, nyt. Ostin sitten pientä evästä taas ja vessaan. No, eipä (kuten aina) ollutkaan mitään tarvetta siellä istua, joten ulos. Päätinkin sitten syödä evääni metsätien loppumetreillä olevalla nuotiopaikalla. Sitten sinne prismaan.

Matkan varrella alkoi kuitenkin tuntumaan, että olisipa kiva taas vain istahtaa johonkin kannon nokkaan ja evästellä siinä. On ollut haikeutta entisiä vanhempien kanssa tehtyjä marjanpoimintareissuja kohtaan. Toki minua aina ärsytti kun piti vain poimia marjoja, eikä ihastella ja tutkia luontoa! 

Nyt kuitenkin sain nuuhkia taas keuhkoni täydeltä metsän tuoksua. Löysinkin sitten sopivan kokoisen kiven vanhan pellon reunalta. Sopivan kaukana tiestäkin. Oijoi, että oli taas ihanaa olla siellä keskellä luontoa 😍.

Nälkä oli näemmä valtava, kun ahmin masun ihan täyteen. Piti jatkaa matkaa pyörää taluttaen, kun vatsa tuntui niin täydeltä. Tai oikeastihan se on taas hiukan tulehtunut, joten tunsin sen painon paremmin. Joka tapauksessa olin niin iloinen, että ihan viheltelin.

Jännästi huomasin heti kehoni kiristelyn, kun aloin saapua lähemmäs asutuksia ja ajatusta, että kohta pitäisi mennä kauppaan. Kello oli jo lähempänä kahtatoista, joten paljon olisi ihmisiä liikkeellä. Voi ahdistus. Miten pääsisin jonnekin edes taajamaan asumaan. Sniif. 

taitaa olla leppä...

Huomenna piti pyykätä ja tuumasin peseväni ensimmäisen maton. Taidanpa vain puuhailla muuta... On vieläkin niin väsynyt olo. Huomenna voi olla yhä väsynyt olo. 

Taisi olla viimeinen päivä ilman allergialääkitystä, jos pitemmälle pyöräreissulle aikoo. Sisälle tullessa alkoi silmien kauhea kutina! Onneksi oli jäljellä apteekista ostamiani silmätippoja, näyttävät olevan loppu joka apteekista nyt. Pitää muistaa etsiä korvaava tilalle ennen pujokautta. 

Niin, kilometrejä tuli vahingossa melkein 30, osan siis kävelin. Uskalsin nyt koko metsäreissun olla ilman kypärää. Oli vähän nostalginen olo, kun tuuli kutitteli otsaa ja päänahkaa. 

Olen pitänyt kypärää varmaan koko 2000 -luvun, enkä oikein osaa olla enää ilman sitä. Useamman kerran on sen kanssa kopautettu pää maahan, joten ei ole mitään syytä olla pitämättä. Tuolla metsässä ei kuitenkaan ole ollenkaan muuta liikennettä ja vauhtini on varsinaista matelua, joten päätin antaa kypärän tuulettua hetken. Ihanata oli taas, mutta sosiaalisoitunut en ollenkaan 😁.